tiistai 7. marraskuuta 2017

Painoasiaa

Kissamainen tervehdys täältä meidän kotoamme. Lähdetäänpä liikkeelle vaikka siitä iloisesta asiasta, että jokainen kissanpentu voi oikein hyvin. Muutama päivä sitten sain vihdoinkin punnittua pennut jotta nähtäisiin kunnolla se minkä kokoisia veijareita tämä porukka pitää sisällään. Saga on ollut todella tarkka pentujensa suhteen kuten jokaisen hyvän äidin kuuluukin joten tuo ylimääräinen pentujen käsittely aiheuttaa hänelle stressiä. Siksi en ole viitsinyt pesällä käydä etenkään tuon punnimisen jälkeen vaan olen antanut perheen olla rauhassa. Ruokaa ja juomaa toki vien lisää useasti päivässä ja hiekkalootan siistin pari kertaa päivässä.

   He jotka seuraavat meitä instagramissa ovatkin nämä kuvat ehtineet varmaankin jo bongata. Meidän ig tilinhän voit löytää sivun oikeasta reunasta. Ja kuten kuvistakin päätellä jo saattaa, oli pentujen kokoerot toisilla hyvinkin huomattavat. Eniten huolta meille tuottaa Mustavalkea3 ja musta2 sillä he ovat joukkion ehdottomasti pienimmät pennut ja ero esimerkiksi Musta1 (joka on pentueen isokokoisin) on melko suuri.

Mustavalkea 1. 115 g
Musta 1. 132 g
Mustavalkea 2. 109 g
Mustavalkea 3. 100 g
Harmaa 1. 119 g
Musta 2. 111 g
Musta 3. 118 g
Musta 4. 123 g

Tänään, 7.11 nämä pienet pennuthan tulevat viikon ikään. Kaikki on sujunut täällä todella hienosti. Saga huolehtii lapsistaan niin kauniisti ja antaa heille kaikkensa. Toisinaan kun pennut nukkuvat hän tulee tänne meidän luo tervehtimään meitä jolloin minä hemmottelen häntä; annan rutkasti herkkuja ja harjaan turkin kauniiksi. Kyllä täytyy myöntää että olen todella ylpeä sekä Sagasta että hänen upeasta pentueestaan. Jokainen pennuista on täysin omanlaisensa, hieno yksilö ja upea pieni kissanalku. Heistä tulee kasvamaan mitä mahtavampia perheenjäseniä. ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti