sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kehräävät pörröpäät

Oikein ihanaa perjantaita kaikille ! Taas ollaan ihan kivenheiton päässä viikonlopusta, ja meidän viikonloppummehan on tällä kertaa täynnä synttärihuumaa kun valmistaudumme pikku miehen synttärijuhliin jotka koittavat 26.11. Teemana on merirosvous sillä meidän poika on hurahtanut kaikkeen merirosvo-aiheiseen. ♥ Tämä viikonloppu käytetään siis juhlapaikan täydelliseen puunaamiseen.

Sitten palatakseni taas meidän pieniin ihmeisiin jotka tulivat tänään jo 17 vuorokauden ikään. Seuraavat kaksi viikkoa on menneet aivan hirmuista vauhtia ja lapsoset ovat kasvaneet huimasti! Välillä palaan selaamaan parin viikon takaisia kuvia ja en voi muuta kuin ihmetellä sitä huimaa kasvua jonka pennut ovat läpikäyneet. Aika menee niin äkkiä ja sitä haluaisi nauttia ihan joka hetkestä näiden pienten ihanuuksien kanssa. ♥

Jokainen pentuhan avasi silmänsä ensi kertaa noin seitsemän vuorokauden iässä. Siitä sitten alkoi huima kehitys ja nyt he osaavat jo tarkentaa katseensa, seurata kohdetta ja tänään jopa kuulin ensi kertaa kehräystä! Vau mikä tunne se oli! Meidän pentueemme se kaikkein poikkeavimman värityksen omaava, ihana ja pörröinen, harmaa hurmuri kehräsi tänään ensi kertaa kun pääsi äitinsä tissille juomaan maitoa. ♥ 

Ja ne kasvattinimet.. Voi kuulkaas, olen pohtinut niitä niin paljon! Miehän jo ehdin tässä kerran, pentujen ollessa noin viikon vanhoja, keksiä joukkiolle jo jonkinlaiset nimet mutta lopulta ainut nimi joka tuli jäädäkseen oli meidän mustavalkealle, pentueen pienimmälle söpöliinille tullut nimi Muru. ♥ Muru on siis ja pysyy hänen nimenään. Muille olen ajatellut jotain erikoisempaa kuten kasvattinimet usein ovatkin. Jokainenhan saa sitten nimetä oman pentunsa kuten tykkää ja varmasti mekin annamme kotiin jääville hieman helpommat nimet. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti